Salla (Suukkosuun Herranterttu)

Kesällä 2020 juhannuksen jälkeen lähdimme hakemaan Sallaa Suukkosuun kennelistä Riistavedeltä. Neidillä oli ikää silloin 7 viikkoa. Heti pennusta alkaen Salla oli touhukas, utelias ja vauhtia riitti. Onneksi meillä on aidattu piha, jossa Sallalla oli vapaus liikkua ja tutkailla ympäristöä. Salla kotiutui yllättävän hyvin meille eikä ikävöinyt syntymäkotiaan kuin ensimmäisenä yönä vähäisellä vinkumisella.

Muutaman päivän Salla sai rauhassa tutustua uuteen kotiinsa ja ihmisiin, joiden kanssa tulee viettämään elämänsä. Vieraisiin koiriin, jotka oli rokotettu Salla pääsi tutustumaan jo heti seuraavalla viikolla, joten sosiaalistaminen alkoi jo pikku pennusta lähtien.

Koirapuistoihin lähdimme, kun Salla oli saanut rokotukset. Siellä oli vastassa vieraita koiria, joiden kanssa Salla pääsi tutustumaan. Sallan luonteesta huomasi jo pentuna, että aluksi vähän varoen ja kaukaa katsomalla seurasi tuntemattomia koiria ja sitten vasta kun Salla huomasi koirien olevan kilttejä, niin sen jälkeen juostiin sekä leikittiin vauhtia säästämättä.

Salla osallistui useasti pentutreffeille, joten koirakavereita oli paljon.

Hihnakävelyä aloimme myös harjoittelemaan melkeinpä heti, kun Salla tuli meille. Ensiksi harjoittelimme omalla pihalla hihnan kanssa ja sen jälkeen kävimme esim. postilaatikolla, jotta Salla tottuisi myös hihnaan muuallakin kuin pihalla.

Ensimmäisiä kertoja kun lähdimme metsälenkille, laitoin Sallalle liinan, koska en ollut täysin varma tuleeko Salla kutsusta luokseni. Herkkuja kun oli mukana, niin ei ollut epäilystäkään ettei Salla tulisi. Porokoiralla tunnetusti on aina nälkä. En tietenkään voi yleistää, mutta Sallan kohdalla se pitää paikkansa. Ajankuluessa kun Salla oli paljon irti liinan kanssa, niin ajattelin että täytyy kokeilla myös ilman sitä. Olisikohan Salla ollut vuoden ikäinen, kun lopetin liinan laittamisen. Nyt Salla pystyy olemaan täysin irti metsässä ja myös meidän pihalla, mutta kuitenkin täytyy olla silmä tarkkana ettei vaan lähde omille teilleen. Ikinä ei voi täysin luottaa koiraan, jos jotain mielenkiintoista sattuisi näkemään.

Sallan kanssa aloitettuamme näyttelyissä käymisen niin huomasin Sallasta, että tuomareiden käsittely pelotti ja Salla yritti väistää sitä. Päätin sen jälkeen, että pyydän ystäviäni ja tuttujani tekemään samanlaista käsittelyä Sallalle kuin näyttelyissäkin ja kävimme myös näyttelytreeneissä. Tämä on auttanut ja tällä hetkellä Salla ei väistele käsittelyä oikeastaan olleenkaan, mutta katsoo tarkasti ja hieman epäilevästi jos miestuomari on kyseessä. Tähän liittyen käytän Sallaa kynsienleikkauksessa muualla, jotta Salla saa kokemusta vieraan ihmisen käsittelystä. Nämä asiat ovat auttaneet Sallaa.

Sallalla oli vuoden ikäisenä huonoa käytöstä kun vastaan tuleville koirille täytyi haukkua. Tähän haimme apua hihnakäytös- ja arkitottelevaisuuskoulutuksista. Sieltä saimme vinkkejä kuinka toimia vastaan tulevien koirien kohtaamisessa. Nykyään Salla ei välitä toisista koirista lenkeillä, paitsi silloin vähän täytyy haukahtaa jos meillä on mukana lenkillä ystävä koiransa kanssa. Tämä taitaa olla paimentamisviettiä Sallalla. Joskus täytyy myös käyttää ääntä omalla pihalla, jos vieras koiran kävelyttäjä tulee liian lähelle Sallan reviiriä. Pääsääntöisesti Salla haukkuu vähän vaikkakin lapinporokoira on herkkähaukkuinen rotu.

Salla on ollut meille unelmien koira, luonteeltaan oppivainen, ihmisläheinen, rauhallinen, leikkisä, ei vaadi joka päivä aktiviteettiä, jos aktiviteettiä ei ole niin silloin käydään hihnalenkillä. Salla osaa myös rauhoittua rapsuteltavaksi kotona ja seurata sohvalta meidän tekemisiä.